Hurrikaani- Loimaa on täydentänyt joukkuetta toisella hakkurilla. Antti Ropposen lisäksi rooliin sovitetaan 24-vuotias ja 190-senttinen Tino Vuori (1 vuoden sopimus). Erittäin fyysinen vasenkätinen Jyväs-Lentiksen kasvatti aloittaa nyt ensimmäisen Mestaruusliigakautensa. – Pelasin nuorempana jalkapalloa, mutta siirryin myöhemmin lentopalloon, Vuori paljastaa. Vuori on pelannut urallaan ykkös- ja kakkossarjaa mm. Saarijärven Pullistuksessa ja jyväskyläläisessä Liikunnan Riemussa.

Vuori kehuu vuolaasti Hurrikaania seurana, joukkuetta ja päävalmentaja Jussi Heinoa. – Treenien taso ja vaativuus on aivan eri luokkaa kuin ennen. Sen lisäksi Jussi (Heino) antaa palautetta ja hyviä vinkkejä suorituksista. Myös pelaajat ovat ottaneet hienosti mukaan ja Loimaalla huomaa, että lentopallo ja Hurrikaani kiinnostavat. Jyväskylässä ihmiset kulkevat JYPin lippis päässä, täällä näkee Hurrikaanipaitoja ja -lippiksiä.

Keskisuomalainen on sanojensa mukaan viihtynyt Loimaalla hyvin parin kuukauden ajan. – Olin positiivisesti yllättynyt kun Loimaalta otettiin try out- leirin jälkeen yhteyttä ja tarjottiin sopimusta. Aina siitä liigasopimuksesta olin haaveillut, mutta nyt se realisoitui, iloitsee Vuori.

Myös Heino on tyytyväinen uudesta pelaajasta. – Kova tekemään hommia, vahva ja kehityskelpoinen nuori mies. Päävalmentaja paljastaa, että Vuori löydettiin fysiikkavalmentaja Jani Niskankaan vinkkien perusteella. – Jani löysi miehen jostain ”kinkunsulatteluturnauksesta” ja suositteli try out- kutsua.

Hurrikaani jatkaa ykköspassarin metsästystä. Heinon mukaan yhden pelaajan kanssa neuvotellaan tiiviisti, mutta nimiä ei ole kuitenkaan vielä sopimuspapereissa.

Joukkue aloitti tällä viikolla kolme viikkoa kestävän omatoimijakson, jolle Heino ja Niskakangas ovat laatineet yksilölliset ohjeet. Omatoimijaksolla tarkoitus on antaa pelaajille myös hiukan vapaata, mutta pääpaino on silti harjoittelussa. – Tämän viikon aikana pelaajat pelaavat eri pallopelejä ja ensi viikosta alkaen mukaan tulee myös voimaharjoittelua, päävalmentaja kertaa.

-HurrikaaniMedia-