Hurrikaani- Loimaa julkaisi tänään pelaajasopimuksen Tomi Rumpusen (30v,194cm) kanssa. Sopimus kattaa loppukauden ja ensi kauden. Sopimuksessa ei ole ulkomaanpykälää. Alkukauden Loimu- kasvatti pelasi ASON Orange- joukkueessa Ranskassa. Rumpunen jätti omasta halusta joukkueen joulun tienoilla ja Hurrikaanilla oli miehen kaltaiselle pelaajalle tarvetta. – Saatiin kova kotimainen pelaaja joukkueeseen, oli mukava asia, että Tomi halusi tulla Hurrikaaniin, Lauri Rantanen kommentoi uutta pelaajaansa. Rumpunen on jo tänään kokoonpanossa kun Hurrikaani kohtaa kotipelissä Akaa Volleyn. – Tomi on hyvä nostaja, sekä fiksu pelaaja. Hän ei välttämättä tee niitä kaikkein näyttävimpiä suorituksia, mutta auttaa joukkuetta kokonaisvaltaisesti. Myös miehen kokemuksella on käyttöä, tietää Rantanen.

Rumpunen palaa nyt Mestaruusliigaan kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen. Ensimmäistä kertaa yleispelaaja ei edusta Hurrikaania. Kaudella 2010-2011 mies pelasi Loimaalla. 26 runkosarjan ottelussa pistesarake näytti 289 pistettä. Silloin Hurrikaania valmensi toinen Loimu- taustainen, Ville Kakko.

Ulkomailla Loimu-kasvatti on pelannut Saksassa (Wuppertal,Düren) ja yhden kauden Romaniassa Ploiestin joukkueessa. Loimua Rumpunen on ehtinyt edustamaan viiden kauden ajan. Sen lisäksi Hurrikaania yhden kauden ja kaksi kautta Kokkolan Tiikereitä. Tiikereistä muistona on myös Suomen Mestaruus.

Rumpusen tulo Loimaalle on Hurrikaanin kannalta lottovoitto. Kun vahvasti näyttää siltä, että Kasimir Vuorinen ei kuntoudu tälle kaudelle ja muillakin yleispelaajilla on ollut pieniä vaivoja, antaa Rumpunen nyt Rantaselle mahdollisuuden kierrättää enemmän pelaajamateriaalia. Sen lisäksi Rumpunen tulee rauhoittamaan joukkueen vastaanottopelaamista, joka on aika ajoin ollut vaikeuksissa. – Uskon, että Lauri odottaa minulta paljon juuri vastaanottopelaamisessa. Meillä on joukkueessa kovia hyökkääjiä, mutta tuon hihaosaamista, Rumpunen pohtii. Rumpusen mukaan Hurrikaani ei ole tähän mennessä saanut kaikkea potentiaalia irti, vaan jemmassa on vielä paljon osaamista. – Kunhan saadaan kaikki natsaamaan joukkueena, meillä on mahdollisuudet finaalipaikkaan saakka. Ja se on totta kai meidän tavoite.

 

-Hurrikaani Media-