Perjantaina Loimaalla Mestaruusliigassa ei pelata aivan tavallista liigapeliä. Kyseessä on Hurrikaanin päävalmentaja Nicola Gioliton kannalta iso peli. Suurella kohulla ja isoilla odotuksilla Suomeen ja Loimaalle hankittu italialainen huippuvalmentaja on edelleen ilman voittoa päävalmentajana. Niin Kokkolan Tiikerit kuin CEV-cupin avausosassa Itävallassa Posojilnica otti Gioliton nenän edestä voiton. Nyt jo uskottavuudenkin takia koko lentopalloa seuraava Loimaa odottaa kotijoukkueen voittoa.

Lauri Hakala valmentaa toista kautta kuopiolaista Leka Volleyta, joka saapui viime kaudeksi Mestaruusliigaan ryminällä. Seuran nuorekas ja innovatiivinen markkinointikoneisto, hyvin näkyvä ja räiskyvä tyyli ja ennakkoluuloton pelaaminen olivat parasta mitä kotimainen lentopallo on pariin kolmeen vuoteen saanut. Hakalan valmennusfilosofiaa kehutaan hyvin pelaajalähtöiseksi ja nyt kosmopoliitti päävalmentaja pääsee toiseen liigakauteen hyvistä lähtökohdista. Vaikka kesällä pelaajaliikenne oli vilkkaampaa kuin Kuopion torilla kesäperjantaina, se ei ole näkynyt negatiivisesti Lekan pelaamisessa mitenkään.

Joukkue on viime kaudesta muuttunut rajusti. Petteri Penttinen sai tehdä tilaa passarin tontilla Chris Austinille (190cm,24v), joka on onnistunut toisella Suomen visiitillään tähän mennessä hyvin. Muutenkin Lekassa luotetaan amerikkalaistaitoon. Yleispelaaja Greg Petty(198cm,22v) on tehnyt tasaista jälkeä ja keskipelaaja Kristopher Johnson(211cm,25v) jatkaa siitä, mihin viime kaudella jäi. Kun maajoukkuemies Jukka Lehtonen päätti jatkaa uraansa Kuopiossa, ei Hakalan optimaalinen ykkösseitsikko häviä vertailussa muille mitalikandidaateille. Paitsi- Liberon tontti huutaa Timo Tolvasta. Yli 600 liigapelin konkari ei saanut jatkosopimusta Lekaan ja asia sai kesän mittaan huimasti medianäkyvyyttä kun savolainen hihalegenda nosti kissan pöydälle. Olivat Tolvasen ulostamisen syyt Lekasta sitten mitkä hyvänsä, miehen lähtö jätti enemmän kuin yhden kalakukon mentävän aukon takakentälle. Tätä parhaansa mukaan yrittää paikata Juhani Hakala. Ei ole nuorimman Hakalan veljessarjan painoksen vika, että miehelle ladattiin valtavan paineet Tolvasen siirron myötä.

Hurrikaanille perjantain peli on tärkeä. Kaksi tappiota on alla, uusi valmennusjohto ja tukku uusia pelaajia. Ainakin kaksi viimeistä peliä ovat näyttäneet kuin joukkue olisi kentällä käsijarru päällä. Kauden kolme ensimmäistä peliä osoittivat, että vihdoin Loimaalla pelataan iloista ja kiimasta heruvaa lentopalloa. Avauskierrosten jälkeen peli on tasaantunut ja nyt pitää joukkueen jälleen löytää se peli-ilo ja halu voittaa. Kosti Shumovin liittyminen Hurrikaaniin vahvisti entisestään viime kauden hopeamitalistin kokoonpanoa, mutta vielä yhteinen sävel passarien kanssa odotuttaa. Positiivista on ollut Matti Oivasen kuntoutuminen ja Itävallassa Oivanen näytti syöttöruudussa (3 ässää), että kunto on löytymässä.

Giolitolla on edessä tarkan mietinnän paikka, minkälaisella seitsikolla pelataan perjantaina ja heti perään lauantaina Raisiossa. Kokoonpano antaa melko vapaat kädet tehdä muutoksia, joista isoin kysymysmerkki on hakkuri-passari- akseli. Onko Lekaa vastaan Dima Dolgopolov-Mohamed Alhachdadi parketilla vai Mauri Kurppa-Ryan Jay Owens?

Perjantain ottelussa ovat vastakkain kaksi tehokkainta hyökkäyskalustoa ja liigan parhaat torjuntajoukkueet. Hurrikaanin hyökkäysteho on 54% ja Lekan 50%. Myös torjuntapeli on uomissa. Hurrikaani ja Leka ovat molemmat napanneet keskimäärin yli kaksi torjuntaa erässä, joten luvassa on tiukka vääntö pisteistä. Leka pääsee haastamaan paineettomasti kun kotijoukkueelta ei odoteta kuin voittoa-murskaavaa sellaista.

-Hurrikaani tiedotus-