Hurrikaani- Loimaa ja Lentopalloseura Etta ovat tarjonneet tähän mennessä urheiludraamaa parhaimmillaan olevan lentopallonäytelmän. Ja tätä herkkua on luvassa vielä ainakin kahden ottelun verran. Ennakkoon epäiltiin, että toinen välieräsarja Valepan ja Savo Volleyn välillä olisi se tiukempi ottelusarja. Päinvastoin. Kun Valepa on riepotellut savolaista vastustajaansa kuin raakaa kalakukkoa, on Hurrikaani ja Etta äityneet todelliseen kevätkiimaan. Kiiman huippua ei vielä sunnuntainakaan tavoiteta, mutta tämän pelin voittaja on saa ensimmäisen mahdollisuuden katkaista ottelusarja tiistaina Oulussa.

Varmaa sunnuntain pelissä on se, että joukkueet jatkavat käsittämättömän tasaista taistelua finaalipaikasta. Kun ottelusarjasta on pelattu neljä peliä, voitot ovat tasan 2-2. Sen lisäksi erävoitot ovat niin ikään tasan 9-9. Molemmat joukkueet ovat voittaneet yhden koti- ja yhden vieraspelin. Sen lisäksi eräpisteetkin ovat lähes identtiset. Hurrikaani on voittanut 412 pistettä ja Etta 421 pistettä.
Joukkueiden hyökkäyspelaaminen on samankaltaista. Nuoret ”joutsenmerkillä” varustetut hakkurit Antti Ropponen(23v) ja Joonas Jokela (20v) ovat joukkueidensa tulikuumat ratkaisijat. Ropponen on ottelusarjassa saanut tähän mennessä 190 passia, hyökäten niistä 94 pistettä. Jokelan saldo on 171 passia ja 94 hyökkäyspistettä. Kun vastaanottopelaamisessa Antti Ronkaiselle Hurrikaani on suunnannut 150 syöttöä, on Olli Kuoksan syöttötaktiikassa kohteena ollut Tomi Rumpunen (156 vastaanottoa).
Ottelusarjassa Etta yllätti alussa Hurrikaanin leijasyötöllä. Neljän pelin jälkeen kumpikaan joukkueista eikä sen valmentajista pysty enää taktisesti yllättämään. Pientä hienosäätöä valmentajat pyrkivät tekemään, mutta mihinkään suuriin muutoksiin ei ole syytä. Aloitusseitsikot pysynevät samanlaisina, joten ottelun ratkaisu löytynee rohkeuden ja oman hyvän tekemisen ansiosta.

Silmiinpistävää on ollut Ettan syöttöpelaaminen. Sitä on kehuttu, ihan syystä. Silti, tilastot pitävät tämänkin osa-alueen lähes tasoissa. Hurrikaani on neljässä pelissä syöttänyt kaksi ässää Ettaa vähemmän, mutta oululaiset ovat onnistuneet suuntamaan leijansa tavalla, joka on vaikeuttanut Matthew Westin passipelaamista. Neljännessä ottelussa torstaina Oulussa Hurrikaani onnistui myös vaikeuttamaan Ettan vahvaa hihaosaamista.

Sunnuntainen kamppailu tullee olemaan jännitysnäytelmä täyden tuvan edessä. Ennakkoliput on tehneet kauppansa ja odotettavissa on kauden ennätysyleisö. Yhdeksi ratkaisutekijäksi hurmoksellisen kotiyleisön lisäksi voidaan asettaa hermokontrollin. Edellinen Loimaalla pelattu ottelu oli kolmannen ja neljännen erän lopulla täyttä sekamelskaa, eikä tällaista ratkaisua kukaan halua nähdä enää uudestaan.

-HurrikaaniMedia-